Tai ainakin sulhasta on viikon verran kaivattu siihen vauhtiin, että niin voisi kuvitella..
Semmosta pörräilyä ja kiehnäämistä oli tosiaan muutaman viikon verran ilmassa ja viime viikolla, tiistaina muistaakseni, taivas sitten repesi kun Aadalmiinan ooppera sai ensi-iltansa.
Mä en saanut ollenkaan nukuttua ensimmäisenä yönä(toisena etsin itselleni korvatulpat) ja Elviskin murisi ipanalle ensimmäistä kertaa kun se kävi vähän väliä tarjoamassa takapuoltaan sille. Ei murinaa kuitenkaan kauaa kestänyt ja sai Aada Elvikseltä rakkauttakin pesuhetken ja vähän kovemmankin käsittelyn muodossa. Pikkuinen oli kuin puriseva räsynukke, joka toisinaan steppaili takajaloillaan pitkin lattiaa..
Toissa yönä meno jo hiljeni ja oli ihanaa saada Aada tuttuun paikkaan syliin nukkumaan. Huutaminenkin on jo lakannut, ja vaikka tänään onkin vielä vähän kiemurrellut niin kiima tuntuu olevan kohta ohi..
10 kk tuli maanantaina täyteen ja uusia kuviakin on otettu, mutta tällä kertaa tietokone ei jostain syystä lue muistikorttia, joten ne saavat vielä odottaa.
Aktivoiduin näyttelysarallakin ja lupauduimme osallistumaan Messukeskuksessa järjestettävään näyttelyyn 25.4. Tietysti tajusin vasta ilmottautumisen jälkeen, että mulla on seuraavana aamuna tentti, mutta eipä se menoa haittaa, on nimittäin ihan kiva nähdä mitä Aadasta tykätään nyt kun se on vähän kasvanut.
Elviksen agilitysaralla on tosi hiljaista, kun en ole alkuvuonna käynyt vielä kertaakaan treeneissä ja poikaa on vieläkin vähän vaivannut jo marraskuun lopulla todettu silmätulehdus.
Ensi viikolla toivottavasti päästään kuitenkin kentälle ja viikonloppuna olisi tarkoitus trimmata ukko siistiin kuntoon treenikautta varten.
Palaan, toivottavasti pian, kuvien merkeissä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Sitä oopperaa ei ole ikävä, todellakaan ;-) Pidän sormia ja varpaita ristissä, ettei Lilli olis samanlainen kuin Iines. Ilmeisesti Aada ainakin on perinyt äänenkäytön äidiltään...
VastaaPoistaIineksellä se vaan iän myötä paheni, ne ekat ohjelmistot oli viel suht siedettäviä! (jossain vaiheessa ei meinaan mitkään korvatulpatakaan enää auttaneet)
Mut onneks siihen auttaa takuuvarmasti sterilisaatio, et kun menee hermot niin eläinlääkärille soitto vaan menemään :-)